Yleensä nämäkin kuvat kertovat mitä haluaisin vielä tehdä, mutta tämän kerran kuvan valitsin sillä perusteella, ettei loistavaa jätkää tarvitse enään etsiä tänä vuonna. Löysin jo puoli vuotta sitten sellaisen.
Meiän tarina... on omalaatuinen, mutta ei ainoaa laatuaan. Me ei oltu koskaan ennen tavattu toisiamme, ei varmaan koskaan nähtykään ohimennen. Ja oikeastaan puoli vuotta on mennyt siitä kun ensimmäistä kertaa tavattiin toisemme. 17.3.2012. Ei me koskaan päätetty yhdessä tuumin, että aletaan seurustelemaan vaan se vain tapahtu. Aluksi en oikeastaan edes tiennyt, että olin rakastunut. Silloin (ja nykyäänkin) jos mietin eroa, se tuntui pahalta ja väkisinkin tuli tippa linssiin. Kesti melkein kuukauden ymmärtää, että nyt on tosi kyseessä.
Mutta niin kuin kaikissa suhteissa, on niitä kuoppia ollu meidänkin matkassa. Muutama pahakin, mutta tiiättekö kestävän suhteen salaisuuden? Oi kyllä tiiätte. Asiat puhutaan läpi, eikä heitetä koko p*skaa roskiin. Vaikka niistä puhuminen sattuiskin, paljonkin, ne kuuluu sanoa toiselle ettei asiat jää kalvamaan. Sellainen ei toimi. Sen olen huomannu, jos olen yrittänyt piilottaa Leolta jotakin. En saa pidettyä asioita salassa luultavasti kolmea tuntiakaan pidempää. Paitsi Leon lahjan... Mutta poikkesin vähän aiheesta.
Hyviä asioita on paljon enemmän, mutta joskus tuntuu ettei niitä muista niin hyvin kuin niitä huonoja. Ihmisen muisti kait toimii jotenkin niin... Hyviä muistoja on niin lukemattomia määriä, ettei niitä voi kaikkia edes kirjoittaa ylös. Kaikki ne rakkauden tunnustukset ja Huomenta-suudelmat.
Mulla on ollut elämäni parhaat kuusi kuukautta.
Tiedän ettei kuusi kuukautta kuulosta niin kamalan pitkältä ajalta, mutta tässä iässä se on ihan kiitettävä mitta parisuhteelle. Eikä loppua ole vielä näkyvissäkään.
:) xx
PS. Tänään toimitan taas baarilesken roolia. Sellaista se on kun jätkä täyttää 18v. Siksi oli aikaa kirjoittaa tääkin teksti. Nyt takaisin opiskelun pariin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti