Sainpas kirjoitettua jo keskiviikkona!
Mulla on aina hirveästi asiaa vasta sitten kun oon jo kirjoittanut! Nyt kirjoitan niin kauan, että saan kaikki pois mielen päältä :)
Aloitetaan vaikka kuulumisista. Eihän tässä ole mennyt kuin pari päivää kun viimeksi päivitin.
Paljoa ei ole siis kerennyt tapahtumaan. Mentiin ti äipällä ja käytiin "pulkkailemassa". Eli tien päätyyn ja takaisin. Eikka ei osannut kuin ihmetellä.
Tänään Eikka nukkui jopa 7:20 asti! Paitsi että meinasi herätä jo 5 aikaan ja seuraavaksi 6. Olipa nautinto nukkua niinkin myöhään :)
Siitä päästäänkin sitten aiheeseen joka on tässä mielen päällä pyörinyt muutaman päivän: asiat joista ei varoitettu. Eli mistä ei oikein puhuttu ennen lapsen syntymää.
Kaikkihan puhuu siitä kolmesta kuukaudesta. Eli jos selviää sen ensimmäiset kolme kuukautta vauvan syntymästä, niin selviää lopustakin. Höpöhöpö, totean minä. Jokaisessa vaiheessa on omat haasteensa. Ensimmäiset kolme kuukautta on totuttelua. Oikea homma alkaa sitten kun lapsi lähtee liikkeelle. Varsinkin jos on lapsi on siunattu samalla energia määrällä kuin meidän Eikkaa...
Ensimmäinen asia jonka voin todeta itse, oli oman ajan puute. Ehkä varoitettiinkin ettei ole paljoa omaa aikaa, mutta aika lujaa se iski kasvoille. Ja ihmisenä joka tykkää tehdä asioita itsekseen ja viihtyy yksin, se oli kova paikka. Piti vain opetella, että nyt ollaan sitten kaksistaan koko ajan.
Toinen oli unen puute kun lapsi on hiukan vanhempi. Kolme ensimmäistä kuuta oli aivan piece of cake! Eikka nukkui kahdeksan - yhdeksän tunnin unia, heräsi kerran/kahdesti yöllä ja noustiin ehkä yhdeksän aikaan. Ja sitten kun Eikka oli neljä kuukautta, herättiin yöllä n. 4 kertaa ja noustiin seitsemältä. Seuraava vaihde oli 5 kuukauden ikäisenä kun noustiin kahden tunnin välein! Siinä kohti oli aivan rätti poikki väsynyt...
Nyt on onneksi parempi tilanne. 20-21 nukkumaan ja 6-7 aikaan ylös. Pitää opetella itsekin mennä nukkumaan ajoissa, niin saisin ihan kohtuu hyvät unet :)
Ja kuinka erilaiset voivatkaan kasvatusmetodit olla! Äiti komentaa ja isi antaa vain olla. Sitten ihmetellään miksi lapsi ei tottele.
Tässä kohti voin todeta, että ihan hyvä että mies on intissä. (Leo ei sitten ota pahalla tätä toteamista :c ikävä on kuitenkin <3 ) Saan olla ohjaimissa, vain minä. Isi tekee sitten niin kuin sanotaan.
Tykkään, että lapsi tottelee kun komennetaan, mutta saa kuitenkin tehdä aika vapaasti miten tykkää. Toivottavasti Eikka oppisi tavoille tällä keinolla, eikä tarvisi vanhempana hävetä lapsen käytöstä. Lapsilla pitää olla käytöstavat, se on pää asia.
Viimeisenä voin sanoa, liikkuvaan maaliin on vaikea osua. Sen takia äideistä kehittyy ninjoja ja saa ruuan lapsen suuhun vaikka tämä olisi pää alaspäin erisuunnassa.
Tottakai nämä ovat asioita jotka olen itse saanut kohdata. Jokaisella on omat vaikeudet ja toisilla tuntuu ettei muuta olekaan kuin ongelmia.
Toisilla on eri tilanteet ja erilaiset lapset. Toiset nukkuu aina hyvin, toiset aina huonosti. Toisilla on koliikki, toisilla ei jne.
Äitiys itsessään on oikeastaan oppimista. Jokainen lapsi on erilainen. Valmista opasta äitiyteen ei ole.
Näihin sanoihin päätän tämän tekstin :)
Kiitän ja kuittaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti